perjantai 28. toukokuuta 2021

I sometimes feel a little strange , a little anxious when it's dark"( Iron Maiden- Fear Of The Dark)

"Scream for me Helsinki!", huusi Bruce Dickinson vuonna 1992 ja siitä on livetallenne. Sitä tallennetta (julkaistu mm. Beast Of The Beast -levyllä) tuli junnuna kuunneltua, kaverin isosiskon mies oli ollut kyseisellä keikalla ja muisti kyllä meille asiasta kehuskella moneen otteeseen.

Iron Maiden, tuo metallin suurimpia järkäleitä edustava yhtye, on tehnyt monia oluita Robinson Breweryn kanssa - tai siis Robisons on tehnyt Iron Maidenin tuotemerkin alla olutta.

Nyt testissä Fear Of The Dark Stout. Tämä olut on tehty yhteistyössä itse Bruce Dickinsonin kanssa. Panimon selosteiden mukaan tarjolla olisi perinteistä englantilaista stouttia. Pimeän pelkoa stout jakaa 4,5% verran.

Trooper Fear Of The Dark - Robisons Brewery

(Melodia: Fear Of The Darkin Hidas osa)

Yön Mustaa Stouttia

Mä oon se tyyppi joka yksin dallailee 
ja mä dallaan yksin pimeillä kujilla,
yleinsä janoisena, pimeissä puistoissa.

Kun se lasiin valuu, se kermaisen vaahtokukan muodostaa,
joskus siihen tuijottaa, mustaan stouttiin taas.
Tuoksu maltainen ja hieman makea sekä paahteinen.

Yön mustaa stouttia.
Yön mustaa stouttia.
Mun suuhun makua, suklaan ja maltaan paahteisen, oluen kevyen.
Yön mustaa stouttia.
Yön mustaa stouttia.
Mulla on aina pelko, jos ei sitä saa.

Trooper Fear Of The Dark on helposti juotava kevyt ja hyvä stoutti. Ehdottomasti nauti tämä bisse Fear Of The Dark biisin kera, laita silmät kiinni, tervetuloa Edin maailmaan ja nauti. Suosittelen tätä jos diggaat Maidenia, jos et niin häpeä! Ei ny, diggaile mistä haluut ja kyllä tämä maistuu muillekin kevyeden stouttien ystäville.


Mr. Olutämpäri










perjantai 21. toukokuuta 2021

"Lakkaa juomasta", siinä luki ja minä tein työtä käskettyä.

Lakkaa juomasta on syntynyt Kuopion kellareissa kanadalais-suomalaisella asenteella. Blonde Viking on kiertolaispanimo ja olut on tehty yhteistyössä Iso-kallan panimon kanssa. Kuten nimestä voikin päätellä tähän belgialaistyyliseen saisoniin on käytetty lakkaa. Suomuuraimeista voimaa olueseen tulee 7%. 


Blonde Viking - Lakkaa Juomasta




"Lakkaa Juomasta", niin siinä etiketissä luki. Katselin sitä hetken ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Kaadoin oluen lasiin, valuessaan tuoppiin se kuohahti runsaan vaalean vaahtokukan.  Nostin lasin ilmaan ja tarkastelin olutta, se oli sameaa ja kultaisen väristä olemukseltaan. Vein oluen lähelle nenääni ja tuoksuttelin olutta, tämä saisoni tuoksui hedelmäiseltä. Otin ahnaasti kulauksen, se maistui banaaniselta, hiivaiselta, vahvalta ja hieman lakan makua myös löytyi. "Kyllä tämmöistä hillaa kelpaa nauttia", tuumasin itsekseni.


Hyvää oli. Lakan maku oli hento, en välttämättä olisi löytänyt sitä jos en olisi osannut etsiä. Tämä toimii kivasti mokkasuukon kanssa. Nimittäin kun maistelin olutta, vaimo tarjosi minulle mokkasuukon. Ajattelin, että testaan makuparin tässä samalla - ja kyllä se toimi tosi kivasti. 

Mr. Olutämpäri

perjantai 14. toukokuuta 2021

"Oi mate, lets go fiftytwo° north".

Woodsfordes brewery on englantilainen panimo Norfolkin kreivikunnasta Woodbastwickin kylästä, joka panostaa oluissaan ylpeästi paikallisuuteen. He käyttävät mm. tarkasti valikoitua paikallisesti viljeltyä mallasta ja paikallista pohjavettä, näistä syntyy heidän oluidensa pohja. Nyt maistellaan merihenkisen kuoren omaavaa Norada pale alea. Merituuli puhaltaa purjeisiin 4 % voimalla.

Woodsfordes Brewery - Norada 


Tuulta purjeisiin ja kohti uusia kuohuja, unelmoin, kun istuin laiturilla ja katsoin kohti ulappaa.  Muistelin vanhoja valtamerimatkojani, kun purjehdin hurjiin seikkailuihin. Yhden niistä muistan kuin eilisen päivän. 

Kaikki alkoi siitä oluesta, kun sen kaatoi lasiin, se kuohahti kuin raivoisa vaahtopää ulapalla. Kun katsoit olutta, se oli kirkasta ja kultaisen väristä, kuin aurinko mikä aamulla nousee ja sanoo, "huomenta tästä tulee loistava päivä". Tämä ale tuoksui kuin hedelmäkauppiaan laiva: raikas tuulahdus hedelmäisyyttä ja hieman humalaa. Vesi herahti kielelleni ja otin ison kulauksen, katkeroa, humalaa ja hedelmäisyttä. Aah, se oli kyllä hyvää olutta.

Tölkissä lukee pale ale, mutta humalan makua löytyy reippaasti. Jos pitäsi arvata mitä oluttyyliä tämä olut edustaa, minä veikkaisin ipaa ennemmin kuin pale alea. Hyvän makuista olutta. Suosittelen tätä nautittavaksi purjehdusmatkalle Englantiin, ruoanlaitto-olueksi kun grillaa, tai vaikka grillimakkaran kaveriksi.


Mr. Olutämpäri


perjantai 7. toukokuuta 2021

"Hau Hau ja Isolla kädellä Iso-Kallan börstaa naamariin", sanoi rekku, kun stoutin tirvasi.

Iso-Kallan Panimo omien sanojensa mukaan: Herättää henkiin pienpanimoperinteet Pohjois-Savossa. Iso-Kallan Panimo on perustettu 2013 Pielavedelle Vaaraslahteen, ilmeisesti homma alkoi heti luistamaan ja muutto Kuopioon tapahtui 2014. Pielavedellä valmistetaan vielä panimon limonadit. Nyt tarinoidaan Iso-Kallan Irish Coffee Stoutista. Ennen sitä hieman vielä oluesta, se on tehty yhteistyössä paikallisen kahvipaahtimon Café Nazcan kanssa. Kahvi on kypsytetty Heaven Hill Bourbon tynnyreissä ja olueen on lisätty laktoosia, vahvuutta hänessä on 5 %.


Iso-Kallan Panimo - Irish Coffee Stout 




Mistä ne pienet koirat on tehty? 

Tumman värisestä stoutista, sekä beigen värisestä vaahdosta.

Kahvin, vaniljan ja maltaan tuoksusta.

Paahdetun maltaan, kahvin ja laktoosin makeuden mausta.

Siitä on pienet koirat tehty.



Tässä oluessa on vahvat maitokahvi-vibat, viskin aromia en löytynyt tästä stoutista. Iso-Kalla suosittelee nauttimaan sellaisenaan tai vaikka jäätelön kanssa. Minä suosittelen kokeilemaan suklaan kanssa. Tämä on varmasti hyvä olut nautittavaksi sikarin kanssa.


Mr. Olutämpäri



Ensikosketus: Sudden Death Brewing Co - Old Piney

    Vanhan mänty bergules! Maistuuko? Katso ja ota selvää! Olutämpäri