Sunnuntaisafkaa: Olutkellarin lohta ja Savu ale -vohvelit

 


Tällä kertaa haetaan savuista twistiä ruokaan oluen muodossa. Näissä respteissä käytätetään savuolutta kirjolohen graavaamiseen ja myös vohvelitaikinaan, missä se antaa maun lisäksi kuohkeutta. Savu ale -vohvelia voi myös nauttia hyvin myös makeiden täytteiden kera esimerkiksi vaniljajäätelön ja Brow Ale -siirapin kera. Olut vie graavauspelisi seuraavalle tasolle ja tämä kikka varmasti jää sinulle mieleen. Olutkellarin lohi sopii myös loistavasti syötäväksi uusien perunoiden kera. 1 2 3 let's menoks.

Blogi on tehty yhteistyössä Talerockin kanssa.







Olutkellarin lohi


Kirjolohi 500 G

Savu ale 1 pullo

Suola 0,5 DL

Sokeri 2 RKL 





Lämmitä puolet oluesta sokerin ja suolan kanssa.

Seos on valmis kun sokeri ja suola ovat liuenneet olueeseen.

Lisää loput oluesta ja jäähdytä.

Kun seos on jäähtynyt upota lohi liemeen.

Jos lohi kelluu liemen päällä, voit laittaa päälle esim. kahvikupin painamaan lohen liemeen. 

Anna graavattua jääkaapissa 1 Vrk.

Leikkaa siivuksi.



Savu ale -vohvelit


Savu ale          5 DL
Vehnäjauho     4 DL

Perunajauho     2 DL

Kananmuna     6 KPL 

Voisula             200  G

Suola                 1 TL





Kaada olut kulhoon.
Riko kananmunat kulhoon.
Seikoita kevyesti, niin että kanamunien rakenne rikkoutuu.
Lisää loput raaka-aineet ja sekoita.
Anna taikinan turvota vähintään 30 min.
Paista vohveliraudalla, itse laitoin 1 DL taikinaa yhteen paistoon.

Reseptisistä tulee noin 8 - 10 kpl isoa vohvelia.


Täytteissä mielikuvitus on vain rajana. Tällä kertaa laitoin vohvelin kaveriksi tilliä, creme fraichea, kesäsipulia ja ruokajuomaksi tietty Talerockin Savu ale. Heippa!


Mr. Olutämpäri 

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit